Translate

lauantai 29. marraskuuta 2014

Ensi viikolla olisi joulumyyjäisiin leipomista joten ideoita otetaan vastaan mitä sinne voisi leipoa!

torstai 27. marraskuuta 2014

Itsenäisyyspäivä!

Noin viikon päästä on itsenäisyyspäivä, jolloin moni varmasti linnottaituu TV:n ääreen seuraamaan Linnan juhlia tai katsoo ainakin vastaanoton pukuloiston. Tästä inspiroituneena päätin tehdä postauksen omista itsenäisyyspäivän menu ideoista, joista voi sitten poimia jokainen ne omat suosikkinsa.




Lohitahna pienten ruisleipien tai ruissipsien kanssa kuuluu itselläni illan Linna juhlien aikana naposteltaviin herkkuihin.

  • 400g graavilohta
  • 200g ruohosipulituorejuustoa
  • tilli
Poista kalasta nahka ja mahdolliset ruodot. Sekoita kala ja tuorejuusto monitoimikoneessatahnaksi. Lisää joukkoon silputtua tilliä.


Illan makean puolen hoitavat perinteiset joulutortut ja glögi.

Itsenäisyyspäivän lounaalle teen todennäköisesti poronkäristystä ja perunamuusia, sekä tietenkin itsetehtyä puolukkahilloa. Lounaan pääraaka-aine riippuu siitä sattuuko viikonlopun hirvipeijaisista tulemaan peuraa tai muuta mukaan. 

Perjantain Tampereen Joulutorin avajaisiltakin saattaa mukaan tulla yhtä sun toista makeaa ja suolaista.



-Sofia

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Väliaika infoa

Tää blogi on nyt vähän jäänyt, mutta nyt kun joulu lähenee, niin olis tarkoitus kaikenlaista leipoa joten niistä sitten tulee myöhemmin, todennäköisesti itseäisyyspäivän jälkeen. Ja kaikkea saa ehdotella jos haluaa että tehtäisiin joku tietty postaus.

maanantai 29. syyskuuta 2014

The perfect breakfast

Tänään tehtiin sitten oikein kunnon aamupala, amerikkalaisia pannukakkuja, croissantteja, pekonia ja munakokkelia.


 Pannukakkujen kanssa oli vielä vaahterasiirappia, itsetehtyä omenahilloa ja vaniljajäätelöä.

Amerikkalaiset pannukakut



Raaka-aineet

  • 3 munaa
  • 2-3rkl fariini- tai tummaa sokeria tai juoksevaa hunajaa
  • 5dl vehnäjauhoja
  • 3tl leivinjauhetta
  • 1tl vaniljasokeria
  • ½tl suolaa
  • 2-3dl maitoa
  • 2dl piimää tai kermaviiliä
  • ½dl voisulaa tai öljyä
  1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
  3. Lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja nesteitä, niin että saat taikinasta paksun
  4. Paista pienellä munakaspannulla tai blinipannulla paksuja pannukakkuja.
  5. Kuumenna pannu kunnolla ja laske sen jälkeen levyn tehoa.

Croissantit



Raaka-aineet

  • 3dl maitoa
  • 50g hiivaa
  • 1 muna
  • 1½tl suolaa
  • 150g margariinia tai voita
  • n. 8dl vehnäjauhoja
  1. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.
  2. Lisää muna, jauhot ja suola.
  3. Lisää pehmeä rasva taikinaan viimeiseksi ja kohota.
  4. Vaivaa taikina hyvin leivonta-alustalla, jotta sarvet eivät repeilisi.
  5. Kauli taikina kahdeksi pyöreäksi, suureksi levyksi ja jaa ne molemmat kahdeksaan sektoriin taikinapyörällä.
  6. Kääri sektorit sarviksi niin, että aloitat leveämmästä reunasta.
  7. Laske ne leivinpaperille vähän kaarelle.
  8. Kohota voisarvet uudestaan leivinliinan alla.
  9. Voitele munalla ennen uuniin laittoa.
  10. Paista sarvia 225°C n. 12 minuuttia. 

Munakokkeli

  • 7 kananmunaa
  • 7rkl kermaa
  • suolaa
  1. Sekoita kaikki aineet keskenään.
  2. Sulata nokare voita teflonkattilassa.
  3. Kaada seos kattilaan ja sekoita 2-3 minuutin ajan. 
  4. Munakokkeli on valmista, kun se on vielä kiinteää mutta näyttää mehukkaalta

This is the salty heaven

Kuten huomata saattaa, leivottiin eilen oikein urakalla, mutta suolainen puoli puuttuu vielä. Se tulee tässä!

Aurajuusto-poropiirakka

Ohje otettiin Lapin liha pororuokaohjeita -vihosta. Laitettiin siihen siis savupororouhetta, kanttarelleja, porkkanaa. Ohje käski laittamaan purjoa, mutta vaihdoimme sen perus sipuliin. Laitoimme myös Aurajuustoa ja tietenkin juustoraastetta ja muna-kermaseosta. Ohjeessa käskettiin freesata purjo (sipuli) ja porkkana, mutta jätimme sen vaiheen pois ja hyvää tuli! :)

Suolaiset nyytit


Raaka-aineet

  • 1pkt lehtitaikinaa
  • 1pss pakastekatkarapuja
  • 2dl juustoraastetta
  • 2dl fetaa paloina
  • 2tl timjamia
  • aurajuustoa
  1. Sulata levyt ja laita ne kahtia.
  2. Kaaviloi levyt ja leikkaa taikina pyörällä noin 6-8 osaan.
  3. Sekoita täytteet keskenään.
  4. Laita jokaiselle levylle noin ruokalusikallinen täytettä.
  5. Taita levyn reunat keskelle ja painele reunat yhteen.
  6. Paista 200° noin 15minuuttia.